Lentokoneiden historia

Lentokone on ilmaa raskaampi kiinteäsiipinen alus, joka liikkuu ilmassa. Lentokoneet pysyvät ilmassa siipien aiheuttaman nostovoiman ja huomattavan kulkunopeuden ansiosta, joka voidaan saavuttaa erilaisilla polttomoottoriteknologioilla.

Jo kahden tuhannen vuoden ajan ihmiset ovat olleet kiinnostuneita lentämisestä. Ilmailun historiassa ihmiset ovat kokeilleet mitä erilaisempia lentolaitteita. Kiinalaiset ovat lennättäneet leijoja jo satoja vuosia ennen ajanlaskun alkua ja jotkut niistä ovat kannattaneet myös miehiä. Euroopassa Ranskassa on kehitetty ensimmäisiä kuumailmapalloja sekä ilmalaivoja. Polttomoottorit saatiin toimiviksi 1900-luvun alussa, jonka jälkeen moottoroituja lentokoneita rakennettiin useita.

Lentokoneen synty

Amerikkalaisia Orville ja Wilbur Wrightia pidetään yleisesti ensimmäisen lentokoneen keksijöinä. Wrightin veljekset rakensivat ja testasivat liitokoneita ennen lentokoneen rakentamista. Vuonna 1903 he rakensivat kuuluisan Wright Flyer -lentokoneen, jolla Orville nousi ilmaan 17. joulukuuta 1903. Moottoroitu kaksitasoinen potkurikone lensi ensimmäisellä yrityksellä vain noin 12 sekunnin ajan.

Veljekset kokeilivat kuitenkin lentämistä vielä kolmesti ensiyrityksen jälkeen samana päivänä ja pisin onnistuneista lennoista oli minuutin mittainen. Lentoja oli todistamassa neljä miestä ja yksi poika, joiden joukossa oli myös valokuvaajia. Wrightin veljekset olivat kutsuneet paikalle vain muutaman todistajan suojellakseen patenttioikeuksiaan.

Sota-ajan lentokoneet

Wrigthin veljesten johtoasema lentokoneiden kehityksessä säilyi vuosiin 1908-1909 saakka, jonka jälkeen kehitystyön painopiste siirtyi Ranskaan. Ensimmäisen maailmansodan myötä potkurikäyttöisten lentokoneiden kehitys edistyi kovasti ja lentokonetehtaita perustettiin useita. Kuuluisin on varmasti saksalainen Fokker, joka kehitti hävittäjälentokoneeseen merkittävän suorituskykylisän tuovan synkronoidun konekiväärin. Ensimmäisen maailmansodan aikana ymmärrettiin lentokoneiden arvo tiedustelu- ja taisteluvälineenä, mikä johti lentokoneiden huomattavaan kehitykseen ja sodan jälkeen lentoliikenteen käynnistymiseen.

Toisessa maailmansodassa lentokone oli merkittävässä roolissa. Suurin muutos ensimmäisen maailmansodan koneisiin oli suihkumoottoreiden käyttöönotto. Toisen maailmansodan luomat modernit maakoneet sisälsivät sisään vedettävän laskutelineen ja niissä oli myös paineistettu ohjaamo sekä heittoistuin. Sodassa käytettiin sekä hävittäjälentokoneita, kuten esimerkiksi Spitfire ja Messeschmitt, että pommikoneita. Juuri pommikoneet nousivat sodankäynnissä merkittävään asemaan ja ne vaikuttivat sodan kulkuun huomattavasti. Koneita valmistettiin massatuotantona Yhdysvalloissa, mikä oli merkittävä alku naisten teollisuustyölle.

Lentoliikenteen kehitys

Lentoliikenteen läpimurto tapahtui toisen maailmansodan jälkeen. Lentoliikennettä lisättiin merkittävästi Yhdysvalloissa, Neuvostoliitossa ja Euroopassa. Myös Atlantin ylittävä liikenne kasvoi. 1950-luvun alussa tulivat suihkumatkustajakoneet. Ensimmäinen kaupallinen suihkumatkustajakone oli De HavillandComet, mutta sen käyttö lopetettiin teknisten ongelmien aiheuttamien onnettomuuksien jälkeen 50-luvun alkupuolella.

Vuosikymmenen lopussa Boeing 707 valtasi markkinat. Ensimmäiset välilaskuttomat lennot Atlantin yli tehtiin 50-luvulla nelimoottorisilla potkurikoneilla, mutta vuosikymmenen lopussa suihkukoneet syrjäyttivät ne. Boeing 707 ja Douglas DC-8 -suihkukoneet lensivät riittävän korkealla ja ne pystyivät luotettavaan ja säännölliseen reittiliikenteeseen. 1960-luvulle siirryttäessä suurimpien liikennelentokoneiden pääasialliseksi voimanlähteeksi tuli suihkumoottori. Airbus lensi myös jo 60-luvulla, vaikka se löikin itsensä varsinaisesti läpi vasta 80-luvulla. Ensimmäisiä halpalentoyhtiöitäkin esiintyi jo 60-luvulla.

Nykyajan ilmailu

Lentokoneet ja etenkin matkustajakoneet ovat kehittyneet huimasti ilmailun alkuajoista. Nykyään matkustajakoneet voivat lentää jopa kymmeniä tuhansia kilometrejä yhtäjaksoisesti kuljettaen kerralla jopa 800 ihmistä. Suurimmat matkustajalentokoneita valmistavat yritykset ovat Boeing ja Airbus. Matkustajakoneissa voi kuljettaa myös rahtia. Lentonopeus on normaalisti noin 600-800 kilometriä tunnissa. Lentokoneista on kuitenkin myös haittaa, sillä ne ovat kovaäänisiä ja vievät paljon polttoainetta. Onneksi kehitteillä on jopa 70% vähemmän kuluttavia lentokoneita, jotka tuottaisivat myös vähemmän meluhaittoja.

Matkustajalentokoneita operoivat yleensä lentoyhtiöt. Lennoilla on kapteenin ja perämiehen lisäksi mukana matkustamohenkilökuntaa, jotka huolehtivat turvallisuudesta sekä ruoka- ja juomatarjoiluista. Lentokoneessa on usein kaksi eri matkustusluokkaa: tavallinen economy ja mukavampi business. Sivuiltamme voi lukea vinkkejä ja tietoa siitä, miten saada matkustusluokan korotus lennolle.